Näkijän tarina

DuBois, Allison

Näkijä on suosittu tv-sarja poliisin apuna työskentelevästä meediosta Allison DuBoisista. Näkijän tarina on DuBoisin muistelmateos, jossa hän kertoo elämästään ainutlaatuisen lahjan kanssa. Allison DuBois on saanut viestejä kuolleilta ihmisiltä lapsuudestaan saakka. Ensimmäinen viesti tuli DuBoisin kuolleelta isoäidiltä, joka halusi sukulaistensa tietävän, että hänellä ei ole mitään hätää. Monia näkyjä ja vuosia myöhemmin DuBois päätti, että hän haluaa käyttää lahjaansa ihmisten auttamiseen. Hän pääsi töihin poliisin väkivaltarikosyksikköön ja on työssään selvittänyt lukuisia rikoksia näkyjensä avulla. Muistelmateoksessaan DuBois kirjoittaa varttumisestaan ihmeellisen kyvyn kanssa ja kertoo lukuisia tarinoita kuolleista ihmisistä jotka ovat ottaneet häneen yhteyttä sekä rikoksista joita hän on ratkaissut. Paitsi meedio, DuBois on myös vaimo ja äiti, eikä näiden roolien sovittaminen yhteen ole aina helppoa. DuBoisin perhe onkin keskeisessä osassa kirjassa ja tv-sarjassa. Kirjaa kirjoittaessa ei ole unohdettu skeptikoita: kirjassa kuvataan useita tieteellisiä kokeita joilla DuBoisin lahjoja on testattu. Draamasarja Näkijä kuuluu Nelosen ohjelmistoon, ja kolmannen tuotantokauden jaksot tulevat ruutuun vuonna 2007.

Kustantaja: Basam
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789525534764
Ilmestymisvuosi: 2007
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2306Basam Books

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.