Intiaaniblues

Alexie, Sherman

Kauan sitten kuolleeksi luultu blueslaulaja Robert Johnson ilmestyy syrjäiseen intiaanireservaattiin paholainen kintereillään. Johnsonin taianomainen kitara päätyy erään reservaatti-intiaanin käsiin: Thomas Tekee Tulet on sopeutumaton tarinankertoja ja muusikko. Kitara kehottaa Thomasia perustamaan rockbändin, ja tästä alkaa ontuva odysseia, joka kuljettaa intiaanikolmikkoa muihin reservaatteihin, rähjäisiin cowboybaareihin, Seattleen ja lopulta aina New Yorkiin asti. Taustatukea bändille antaa legendaarinen muusikoiden ystävä, myyttinen Suuri Äiti. 

Romaani on koominen tarina alistussuhteista, musiikin voimasta, kuolemasta ja lunastuksesta sijoitettuna nykyajan intiaanien maailmaan. Alexien kielenparsi tuo keveydessään mieleen Kurt Vonnegutin. 

Sherman Alexie on vuonna 1966 syntynyt kirjailija, käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja ja standup-koomikko. Hän on itse kasvanut kirjassa kuvatussa Wellpinitin kaupungissa, ja on ollut raittiina 23-vuotiaasta lähtien. 

Esikoisromaani Intiaaniblues on voittanut American Book Award -palkinnon. Alexie on myös levyttänyt romaanin laulutekstit Jim Boydin kanssa, ja kaksikko on esiintynyt Indigo Girlsin lämmittelijänä. 

Alexien käsikirjoittama elokuva Smoke Signals sai vuonna 1998 yleisön palkinnon Sundance-elokuvafestivaaleilla.  

Kustantaja: Green Spot
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789525459111
Ilmestymisvuosi: 2009
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.