Wigwam
Ei saatavilla

Wigwam

Meriläinen, Mikko

Wigwam on kaikkien aikojen tärkeimpiä suomalaisia rockyhtyeitä. Se pääsi ensimmäisenä täkäläisenä yrittäjänä kolkuttelemaan kansainvälisen menestyksen portteja – neljännesvuosisata ennen HIM:iä, Nightwishiä tai Bomfunk MC’siä. Vaikka läpimurto maailman hittilistoille jäi saavuttamatta, omaleimainen musiikki on taannut Wigwamille kestävän kulttisuosion niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Wigwam on ollut aina arvoituksellinen ryhmä. Kirjassa kertoo yhtyeen monivaiheisen tarinan jäsenten yhtyettä edeltävistä hankkeista aina 2000-luvun jälleenyhdistymisiin asti. Kertomukseen tiivistyy piirteitä kokonaisen rocksukupolven kokemuksista.

"Kokonaisuudesta muodostuu vaikuttava. Kirja avaa paljon kertovan näyn maamme rockmusiikin kehitykseen ja sen tekemiseen henkilökohtaisella tasolla. Juuri tuo henkilökohtaisuus on historiikin merkittävin saavutus." -Pekka Nisilä, Muusikko

"Omakohtainen kiinnostus yhdistettynä perusteellisuuteen on synnyttänyt laajan ja erittäin asiantuntevan teoksen, joka toimii paitsi yhtyeen historiikkina, myös hakuteoksena ja ajankuvana koko suomalaisen rockmusiikin syntyvuosilta." -Jari Asikainen, Pieksämäen Lehti

Kustantaja: Nemo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789525180978
Ilmestymisvuosi: 2006

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.