Helvettiin ja takaisin

Manson, Marilyn

Shokkirockin supertähden omaelämäkerta on riemukkaan raadollinen matka henkilökohtaiseen helvettiin ja takaisin.

Manson erittelee elämäänsä, uraansa, roolihahmojaan ja amerikkalaista yhteiskuntaa kieron kiehtovalla ja nokkelan näkemyksellisellä tavalla, jolle mikään inhimillinen ei ole pyhää eikä mikään epäinhimillinen vierasta.

Brian Warnerina syntynyt rock-kameleontti oli jo lapsuudessaan kiinnostunut kaikesta oudosta ja poikkeuksellisesta; omaelämäkerta alkaakin itseoikeutetusti Brianin naisten vaatteisiin pukeutuvasta isoisästä, jonka masturbointisessioita pikkupoika vakoili. Omituisten elämänkohtaloiden, perverssien tuttavuuksien ja turhautumien patoutumisen myötä ujosta kristillisestä koulupojasta kasvaa Amerikan kiistellyin ja kohutuin julkkis, joka ammentaa visionsa mielensä kolkoista kellarikerroksista.

Helvettiin ja takaisin etenee Danten helvetin piirien mukaisesti: Manson laskeutuu vähitellen yhä alemmas ja kertoo rikkomuksistaan ja rangaistuksistaan ikään kuin moraalin tuolta puolen, uteliaasti ja armottoman rehellisesti. Rock-kulttuurin kauhukakara pukeutuu väärän messiaan viittaan satirisoidakseen Yhdysvaltain tekopyhää, kulutuskeskeistä ja sovinnaista kulttuuri-ilmastoa. Toisin kuin useimmat kriitikkonsa, hän näkee kauas rock-kliseiden tuolle puolen.


"Mansonin kerronta on niin herkullisen yksityiskohtaista, että tapahtumia alkaa epäillä väritetyiksi - niinkuin johdannossa huomautetaankin."
– Matti Komulainen, Turun Sanomat

”Sanoinkuvaamattoman perverssi ja hullu. Koskettava, hauska, vetävä ja häiritsevä. Mitään tällaista ei ole koskaan ennen nähty.”
– Rolling Stone Heinäkuun erikoishinta!

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524719513
Ilmestymisvuosi: 2008
Kirjastoluokka: 78993
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.