Plumeriaveranta

Couto, Mia

Kiehtova tarina Mosambikista maagisen realismin hengessä.

Tarinan kertoja on kuollut Ermelindo Mucanga, joka on haudattu ”väärään paikkaan” plumeriapuun juurelle, siirtomaavallanaikaisen linnoituksen verannan viereen. Linna toimii nyt vanhainkotina, joka on unohtunut viidakon keskelle ja jonka harvat asukkaat elävät oman onnensa nojassa, kaikkien unohtamana – ja miinakenttien ympäröimänä.

Muurahaiskäpy ilmoittaa Ermelindolle, että tämän on palattava jonkun elävän, mutta pian kuolevan ihmisen ruumiiseen voidakseen kuolla uudestaan ja tullakseen kunnolla haudatuksi. Niinpä Ermelindo asettuu poliisikomisario Izidine Naítaan, joka tulee tutkimaan tyrannimaisen vanhainkodin johtajan murhaa ja jonka on määrä kuolla kuusi päivää myöhemmin.

Vanhainkodin asukkaiden elämäntarinoiden kautta käydään läpi Mosambikin siirtomaavallan ja itsenäisyyden jälkeistä aikaa ja käsitellään rotukysymyksiä sekä afrikkalaisia uskomuksia, luonnon, kasvien ja eläinten merkitystä uskomuksissa ja tarinoissa.


Mia Couton (s. 1955 Beirassa, Mosambikissa) kirjoja on käännetty 15 kielelle. Romaani Flamingon viimeinen lento (Like) ilmestyi vuonna 2000.


"Plumeriaveranta vaeltaa toden ja taianomaisen välillä. Henget elävät, kuolleet puhuvat ja tuntevat siinä missä elävätkin. Lähes runollinen ilmaisutapa on yhtä paljon arvossaan kuin yksinkertainen dialogikin."
- Arto Tuominen, Tiedonantaja

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524718615
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.