Kohti köyhää teatteria

Grotowski, Jerzy

”En halua oppilaita, haluan aseveljiä, jotka pettävät minut korkeasti”, sanoo puolalainen Jerzy Grotowski (1933–1999), yksi aikamme tärkeimmistä teatterivaikuttajista.

Grotowskin ajattelu kiteytyy käsitteeseen ”köyhä teatteri”. Köyhyydellä Grotowski viittaa pelkistyneisyyteen ja tinkimättömyyteen, jonka vastakohtana hän pitää viihdepainotteisen teatterin epätodellista muotoa ja normeja imitoivaa sisältöä. Keskeistä köyhässä teatterissa on poistaminen, ei lisääminen. Näyttelijälle ei tarjota uusia tekniikoita, joilla ilmaista itseään. Sen sijaan etsitään ja hävitetään kaikki näyttelijän aiemmin omaksumat, luovan ilmaisun vapaan virtaamisen estävät tavat ja tekniikat. Grotowski kutsuu tätä poistamisen metodia via negativaksi.

Teokseen on koottu Grotowskin tekstejä vuosilta 1965–69, jolloin hän muotoili teatterinäkemyksensä pääpiirteet. Lisäksi kirjassa on puolalaisten Grotowski-asiantuntijoiden artikkeleita, jotka kertovat hänen toiminnastaan 1980-luvulle saakka. Kiihkeästi kaivattu uusintapainos Hän ei ollut kokonainen -kirjasta (1993) sisältää myös kaksi ennen suomentamatonta artikkelia. Kirjan ensijulkaisua monipuolisemman, kyseenalaistavankin näkemyksen Grotowskiin luo teatterintutkija Teemu Paavolaisen kokoava artikkeli.

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524718073
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjastoluokka: 771

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.