Piru ja muita kertomuksia

Tsvetajeva, Marina

Piru ja muita kertomuksia on julkaistu lännessä vuosina 1927–1940. Niiden intiimi tapa lähestyä 1900-luvun alun venäläistä elämänmuotoa kantaa mukanaan maan kulttuuriperintöä pähkinänkuoressa. Ne toimivat vanhojen tapojen aarreaittana ympäri maailmaa hajaantuneiden venäläisen aristokratian ja älymystön jälkeläisille. Tsvetajevan runojen tapaan hänen proosansa kumpuaa siitä piinallisen henkilökohtaisesta, sisäistetystä mystiikantajusta, joka tekee hänestä yhden 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista. Tsvetajeva on itse todennut kaikkien teostensa olevan omaelämäkerrallisia.


Marina Tsvetajeva (1892–1941) syntyi Moskovassa, mutta asui myös Prahassa ja Pariisissa. Hänen perheensä kärsi raskaita menetyksiä Stalinin vainoissa, ja Tsvetajeva päätyi itsemurhaan 1941. Venäjältä ei ole tullut montaa kuuluisaa naiskirjailijaa, mutta Marina Tsvetajeva on vaikuttanut suuresti sekä kotimaansa kirjallisuuteen että ulkomaisiin kirjailijoihin. Suomessa hänen ainutlaatuinen, Euroopan 30-luvun henkistä ilmapiiriä kuvastava tuotantonsa on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi, mutta tänä syksynä kaikki muuttuu.

"Värikkäät, salaperäiset tarinat pirusta ja haamuista saavat mielikuvituksen lentoon." (viisi tähteä)
– Päivi Mäkirinta, Kotivinkki

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524717809
Ilmestymisvuosi: 2006
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.