Israel/Palestiina: kahden kansan luvattu maa
Ei saatavilla

Israel/Palestiina: kahden kansan luvattu maa

Reime, Hannu

Perusteos Lähi-idän konfliktin taustoista ja historiasta. Jatkuvasti uutisotsikoissa olevan konfliktin hahmottamisen kannalta olennainen taustatieto jää liian usein yksittäisten väkivallantekojen varjoon. Kokenut poliittinen toimittaja syventää tietämystä pitkään jatkuneen ja monisyisen konfliktin olemuksesta.


”Yleisradion radiouutisissa 30 vuotta työskennelleen Hannu Reimen toimittajapersoonan keskeiset piirteet ovat lukeneisuus, sivistys, älykkyys ja jatkuva innostus omien uutisaiheiden poimintaan uutisvirran ulkopuolelta. Näin hän osoittaa omaleimaista humanistin rohkeutta uutisjournalismin alueella. Kun toimittaja uutisoi pelkän tapahtuman, Reime mahduttaa juttuun myös historiallisen taustan ja tapahtumaan johtaneen syy–seuraus-ketjun.”
– Valtion tiedonjulkistamispalkinnon perusteluista

"Hannu Reimen kirja on hieno ja varsinkin suomen kielellä ainutlaatuinen tutkielma."
- Kalevi Suomela, HS

"Virkistävä poikkeus tietokirjojen tasapuolisessa maailmassa."
-Ilkka Lehdonmäki, Ydin

"Mielipideteos vähentää tietämättömyyttä Lähi-Idän verisen uutistulvan keskellä."
– Esa Aallas, Aikalainen

”Miksi Israelissa keskustellaan niin paljon siitä, kuka on juutalainen? Kysymyksenhän luulisi loppujen lopuksi kiinnostavan vain teologeja ja antisemiittejä.”
– Moshe Machover

”Ihmisiähän me miehitimme emmekä läjää pyhiä kiviä.”
– Hagit Borer

Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524710565
Ilmestymisvuosi: 2003
Kirjastoluokka: 98114
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Turkki ja L�hi-it�

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.