Tekstuaalista häirintää
Hotinen, JuhaPekka
Juha-Pekka Hotinen on dramaturgi, ohjaaja, teatterinjohtaja, kriitikko, opettaja ja käsitetaiteilija. Hänen johtavia ajatuksiaan on käytännön ja teorian yhdistäminen. Hotisen omat taiteelliset työt liikkuvat teatterin, kuvan, liikkeen ja puheen välialueilla.
Hotinen on luonut uusia esittämisen muotoja yhdistämällä esimerkiksi näyttelyn ja esityksen, sooloperformanssin ja oopperan. Hänen tavoitteenaan ei ole niinkään avantgarde kuin arkaainen teatteri, teatterin perustojen tavoittaminen.
Tekstuaalista häirintää on valikoima Juha-Pekka Hotisen kirjoituksia vuosilta 1984–2002 hänen itsensä kommentoimina. Kokoelman kirjoitukset ovat värikäs matka Juha-Pekka Hotisen ajatuksiin teatterista, hänen näkemyksiinsä opettamisesta ja hänen taiteellisiin töihinsä. Kirjoituksista avautuu myös näkökulma suomalaiseen teatterikenttään ja siellä käytyyn keskusteluun parinkymmenen vuoden ajalta. Kirjoituksissaan hän pyrkii välittämään nykyaikaisempaa ja laajempaa taidekäsitystä kuin suomalaisessa teatterissa on ollut tapana. Hän tuo kokoelmassaan suomalaiseen teatterikeskusteluun myös väläyksiä siitä mitä teatteriteorioiden tutkimuksessa tapahtuu muualla Euroopassa ja USA:ssa. Kokoelma on voimakas, kaunokirjallisestikin nautinnollinen lukukokemus ja syväluotaus suomalaisen teatterikentän vaikuttajan ja kokeilijan ajatuksiin.
Verkkopoluilla-osio on nyt nähtävillä osoitteessa:
"http://www.teak.fi/Julkaisut/Elektra4.htm#Verkkopoluilla" http://www.teak.fi/Julkaisut/Elektra4.htm#Verkkopoluilla
Kustantaja: LIKE
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789524710374
Ilmestymisvuosi: 2002
Kirjastoluokka: 771
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 1 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |