Ruuhkavuosiopas

Laura Hannola – Julia Isoniemi – Johanna Kalliomäki – Linda Rautanen – Laura Rönnholm – Riina Salmivalli

Tämä kirja ei ole selviytymisopas, sillä elämän ei tule olla pelkkää selviytymistä päivästä toiseen edes ruuhkavuosina. Elämästä tulee voida nauttia kokonaisvaltaisesti. Kirjan tärkein viesti on, että voit saada ihan kaiken. Voit saada sekä antoisan perhe-elämän että mielekkään työuran, mitä ikinä se juuri sinulle tarkoittaakaan. Sinun ei tarvitse valita tai elää muiden odotusten mukaan. Voit olla oma tulkintasi hyvästä vanhemmasta, hyvästä työntekijästä ja hyvästä ihmisestä.

Omaa arkea niin töissä, kotona kuin vapaa-ajallakin voi johtaa toivomaansa suuntaan myös ruuhkavuosien aikana. Hyvän, sujuvan arjen rakentaminen mahdollistaa myös töissä kukoistamisen. Se vaatii tietoisia valintoja ja itsetuntemusta. Juuri siihen tämä kirja tarjoaa tukea ja työkaluja sekä hyväksi havaittuja konkreettisia neuvoja.

Kirjan kirjoittajat ovat kokeneita työn ja perheen yhteensovittamisen asiantuntijoita. He ovat työelämän asiantuntijayritys Fambition Consulting Oy:n perustajaosakkaita, jotka ovat huomanneet, että jokaisen perhetilanne on yksilöllinen, mutta niissä toistuvat samankaltaiset haasteet. Kirjoittajat ammentavat kirjaan ruuhkavuosissa onnistumistaan mutta myös opeista, jotka ovat tulleet kantapään kautta.

 

Kustantaja: Tuuma Kustannus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789524518871
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 3613.1713
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): ty�el�m�

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.