Huuto kaupunkiluonnon puolesta
Jaana; Seppo Kanninen
Suurissa kaupungeissa on meneillään ennätysmäärä lähiluontokonflikteja, kun asukkaat ovat käyneet puolustamaan heille tärkeitä metsiä, puistoja, rantoja tai kallioita. Tämä on seurausta siitä, että uusia rakennuksia nousee ennätysvauhtia vanhoille asuinalueille. Vallalla on korkean ja tiiviin rakentamisen ihanne.
Teos kuvailee kymmenen lähiluontokiistaa asukkaiden näkökulmasta. Kertojina ovat asukasaktiivit, jotka ovat vuosia kamppailleet lähiluontonsa säilyttämisen puolesta. Vastassa on kaupunkisuunnittelukoneisto, jonka on vaikea kuulla asukkaiden ääntä. Siksi nyt pitää huutaa!
Samalla kun kaupungit kasvavat, pitäisi huolehtia luonnon monimuotoisuudesta, jarruttaa ilmastonmuutosta ja taata ihmisille pääsy luonnon helmaan. Yhtälö on vaikea, mutta ei mahdoton. Kaupunkisuunnittelussa on korkea aika ottaa käyttöön uudet aatteet, jotta selvittäisiin kaikista haasteista. Kirja esittelee "maanpinnan kiertotalouden", jossa luonnolta ei vallata enempää alaa kuin on jo tehty.
Mukana on lyhyt opas asukasaktiiveille, jotka vasta aloittelevat lähiluontonsa puolustamista sekä kartta-arkki tulevaisuuden hyvästä kaupungista.
Kirjan tekijänpalkkiot käytetään vanhan metsän suojeluun Luonnonperintösäätiön kautta.
Kustantaja: Vastapaino
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523970007
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 35.5
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2312uutuustieto
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 3 | |
Sivullisen kellari | 0 | |
Rosebud Citycenter | 1 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 1 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Kuopio | 1 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |