Pöllöt - Metsiemme hiljaiset saalistajat

Peltomäki, Jari; Hohtola, Esa; Alasaarela, Matti

Upea tietoteos Suomen metsien äänettömistä saalistajista.

Pöllöt liikkuvat lähinnä hämärässä, eikä suuri osa suomalaisista ole koskaan nähnyt niitä luonnossa. Nyt niihin tutustuminen onnistuu tarvitsematta valvoa yökausia. Kirja esittelee kaikki kymmenen Suomessa pesivää pöllölajia upeilla kuvilla ja mukaansatempaavilla teksteillä.

Miten mikään voi kuulla hiiren liikkuvan hangen alla jopa sadan metrin päästä? Tai lentää säkkipimeässä metsässä törmäilemättä puihin? Pöllöt kykenevät näihin, ja niillä on monia muitakin hämmästyttäviä taitoja. Ulkonäkökin eroaa selvästi muista linnuista - silmien suuntautuminen eteenpäin tekee pöllöistä poikkeavan näköisiä. Huipputekijöiden kattava teos on suunnattu kaikille luonnosta kiinnostuneille.

Kirjan tekijöinä on kaksi kovan luokan lintukuvaajaa ja huipputason tutkija, joka on erikoistunut lintujen fysiologiaan. Kolmikko on julkaissut useita suosittuja lintukirjoja sekä yhdessä että erikseen. Kuvat ovat ammattiluontokuvaajan ja luontomatkailuyrittäjän Jari Peltomäen ja arkkitehti Matti Alasaarelan käsialaa. Kirjan pöllöjen fysiologiaa ja käyttäytymistä koskevat tekstit ovat Oulun yliopiston emeritusprofessori Esa Hohtolan laatimia.

 

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523824621
Ilmestymisvuosi: 2023
Kirjastoluokka: 56.8

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.