Hilma, punalesken tarina

Sirén, Ulla

Nuoren naisen selviytymistarina sotien koettelemuksista.

Hilma - Punalesken tarina on tietokirja, joka pohjautuu autenttisiin muistiinpanoihin kevään 1918 tapahtumista. Se johdattaa suomalaisnaisen vaiheisiin, joissa korostuvat sekä punainen että valkoinen häpeä mutta ennen kaikkea vahvuus ja selviytyminen.

Lapsiperheen elämä Padasjoen Arrakosken kylässä muuttui sisällissodan seurauksena julmaksi tragediaksi ja ainoan eloon jääneen perheenjäsenen selviytymistaisteluksi. Punaleski Hilma Freiström onnistui pakenemaan toiselle paikkakunnalle, jossa hänestä tehtiin sisarensa avulla valkoinen pälkäneläinen, lotta ja itsenäisen Suomen sivistyspyrkimysten altis kannattaja. Mutta voiko teloitetun puolison verellä painettua punaleimaa poistaa lopullisesti?

Kerronnan keskiössä on pieni muistikirja, jonka Hilma sai puolisoltaan jouluna 1917. Se jäi viimeiseksi muistoksi Jalmarista. Päiväkirjan sivuille Hilma tallensi seuraavan kevään tapahtumia ja muutoin sanoittamatta jäänyttä lesken ja lapsensa menettäneen äidin tuskaa.

Hilman tarina kuvaa, miten nuori nainen joutui sodan särkemäksi ja miten niukasti punaleskellä oli keinoja selviytyä sodanjälkeisessä pelon ja vihan ilmapiirissä. Hilman sukupolvi kannatteli Suomea toisen maailmansodan aikana ja ryhtyi sen jälkeen rakentamaan yhteiskuntaa uudelleen. Moni sen edustaja kantoi punahäpeää tai vaikeni lottana palvelemisesta. Hilma Freiström koki molemmat.

FM Ulla Sirén on vapaa toimittaja, joka on tehnyt tietokirjoja tilaustöinä useille yhteisöille sekä työskennellyt pitkään paikallishistorian erikoistoimittajana.

 

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523823945
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 92.71
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Suomen historia

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.