Tohtori Mustajärvi, otaksun – Pate Mustajärven sanoituksia

Mustajärvi, Pauli; Finn, Tina (toim.)

Pate Mustajärvi kertoo sanoituksistaan ja avaa niiden henkilökohtaiset taustat.

Popedan nokkamiehen omat sanoitukset näyttävät uuden puolen Pate Mustajärven elämästä ja tuotannosta.

Mustajärvi tunnetaan Popedan perustajana ja yhtyeen nykyisen kokoonpanon ainoana alkuperäisjäsenenä. Yli 40 vuotta kestäneen uransa varrella Mustajärvi on tullut suomalaisille tutuksi myös sooloartistina ja näyttämötaiteen viihdyttäjänä.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt miehen kädenjälki laulujen sanoittajana. Suomirokin klassikoista muun muassa Kuuma kesä, Punaista ja makeaa sekä Repe ja Lissu ovat lähtöisin Mustajärven sulkakynästä.
Kirja saattelee lukijansa sanoittaja Mustajärven maailmaan ja sanoitusten humoristisiin, historiallisiin ja koskettaviinkin syntytarinoihin. Teoksen kuvitus pohjautuu hänen kotialbumei­hinsa. Vuosien 1977-2022 välillä kirjoitetut tekstit heijastelevat paitsi kirjoittajansa elämää ja kokemuksia myös yhteiskunnallista aikakautta.

- Kuten sanoitukset yleensä, minunkin tekstini ovat sekoitus kuultua, koettua ja keksittyä, ja osa varmastikin vielä runsaalla mielikuvituksella väritettyä, Pate muistuttaa.

Tina Finn on vapaa toimittaja ja tiedottaja, joka varsinaisen päivätyönsä ohella on kirjoittanut kirjat Pate Ikurista, Sankarikoirat - tarinoita poliisikoirien arjesta, Hevosen asialla Kari Vepsä ja Pate Mustajärvi - Matkani varrelta.

 

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523822016
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 78.99
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.