Kasvojumpalla kauniiksi

Putkisto, Marja

Vietämme yhä enemmän aikaa erilaisten ruutujen äärellä. Digiaika on tullut jäädäkseen ja online on jo osa elämäämme. Zoomin jäykistämät kasvot ja "someniska" ovat jo käsitteitä. Näytämme nuutuneilta ja väsyneiltä.

Marja Putkiston uutuuskirja Kasvojumpalla kauniiksi sisältää kuuden viikon teho-ohjelman, jonka aikana kasvojen lihaksisto kiinteytyy ja nuorekas hehku palaa kasvoille. Kirjassa on lisäksi kymmeniä pikaohjeita kasvojen välittömään kohotukseen ja olon virkistämiseen, nopeita yhden minuutin harjoitevinkkejä sekä kymmenen työpäivän aikana tehtävää harjoitetta, jotka lisäävät pään verenkiertoa, vähentävät aivosumua ja parantavat työvireyttä.

Poskien, huulten, otsan ja leuan aluetta voi kiinteyttää samoin kuin vartalon lihaksistoakin. Mutta teho-ohjelma vaikuttaa muutenkin kuin kasvojen kauneuteen: se virkistää, rentouttaa hartioita, poistaa stressipurentaa, vahvistaa kaulan kannatusta, tukee ylävartalon ryhtiä ja rauhoittaa oloa. Myös unen laatu kohenee.

Kirjan harjoitteilla ravistellaan työroolin mukanaan tuomaa "virkailmettä". Ilmeiden uusiutuessa ja äänenkäytön parantuessa esiintymisen luontevuus ja varmuus lisääntyvät. Ohjelmaan kuuluvat alku- ja loppumittaukset, joiden tuloksista voit omin silmin todeta, että näytät vuosia nuoremmalta.

Marja Putkisto on kehon- ja liikkeenhallinnan asiantuntija, ohjaaja ja kouluttaja. Hän on kehittänyt monipuolisen Method Putkisto -menetelmän ja julkaissut yhteensä 15 kirjaa. Kasvojumpalla kauniiksi perustuu hänen kehittämäänsä 3D Luonnollinen Kasvoklinikka -klassikkokonseptiin, joka on kautta vuosien ollut asiakkaiden ehdoton suosikki.

 

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523820968
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 59.3

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.