Oodi Berliinille

Seppovaara, Juhani

Tämän kuvitetun kirjan kertoja ajautui matkoillaan 1980-luvun alussa Itä-Berliiniin, josta löysi lapsuutensa Helsingin kadonnutta runollista tunnelmaa. Myöhemmin hän asettui tutuksi käyneeseen Prenzlauer Bergin kaupunginosaan.

Berliinin itäpuoli muuttui ratkaisevasti muurin murruttua. Samalla muuttui myös kertojan elämä. Hän jätti Berliinin kokemusten vauhdittamana piinaksi muuttuneen työnsä Suomen Pankissa ja ansaitsi leipänsä valokuvaajana ja kirjoittajana. Syntyi kuvapitoinen kirjasarja katoavasta Suomesta.

Oodi Berliinille kertoo Prenzlauer Bergin Helmholzplatzin tienoilla asuvien ja sinne eri puolilta maailmaa muuttaneiden kohtaloista. Rikkaasta ja rakkaasta ihmisten mosaiikista kutoutuu kaleidoskooppimainen kuva elämästä ohi ajan ja paikan. Vuosien saatossa Suomi, Saksa ja Eurooppa avautuvat kertojalle uudella tavalla.

Kirjoituskokoelmassa kiteytyy olennaisen kertojan kokemuksista; se on hänen henkinen testamenttinsa ja samalla oodi elämälle.

Juhani Seppovaara (1947) on Berliinissä vaikuttava valokuvaaja ja kirjailija. Oodi Berliinille on hänen 21. teoksensa. Seppovaaran tuotannon pääaiheina ovat olleet kansanomainen rakennuskulttuuri ja katoava Suomi. Hänen valokuviaan on ollut esillä useissa näyttelyissä Pariisissa, Madridissa, Berliinissä, Pietarissa ja Helsingissä. Aikaisemmin hän toimi edonomistina Suomen Pankissa. Hän asuu vaihtelevasti Berliinissä ja Kirkkonummella.

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523820890
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 44.11
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Maat:Eurooppa

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.