Lumous jolle kuulun

Taari, Maria

Aistivoimaista mystiikkaa! Lontoossa asuva 24-vuotias suomalainen Laura on viikot töissä kustantamossa, mutta hänen todellinen kutsumuksensa on näkijän työ. Vapaa-ajallaan Laura syventää henkisiä taitojaan ja elää hauskaa sosiaalista elämää suurkaupungin sykkeessä. Erään meditaation aikana hän saa näyn peilistä, joka avaa huikean seikkailun maailmojen välillä. Laura tajuaa saaneensa kutsun yhdeltä historian kiehtovimmista kuvataiteilijoista, jonka elämäntyö on jäänyt kesken sata vuotta aiemmin. On aika viedä loppuun se, joka on kerran aloitettu. Kun Laura ottaa työn vastaan, näkymätön maailma muuttuu todellisemmaksi, kuin hän on koskaan kuvitellut.

Lumous, jolle kuulun kuljettaa rinnakkain kahden voimakkaan naisen tarinaa. Hilda, spiritualisti ja visionääri maalaa öisin 1900-luvun Tukholmassa. Rohkea Laura sukeltaa yhä syvemmälle näkymättömään maailmaan 2000-luvun Lontoossa. Hiljalleen ajassa erillään olevat tarinat kietoutuvat yhteen ja tuovat esiin teemoja, jotka ovat meille kaikille yhteisiä: luottamus elämään, oman äänen löytäminen ja rohkeus kulkea sydämen ohjaamaa tietä.

Maria Taari (s. 1975) on taiteilija ja kustannusalalla pitkän uran luonut graafinen muotoilija. Viime vuosina hän on ohjannut lisäksi henkisen kasvun ryhmiä ja retriittejä. Lumous, jolle kuulun on Taarin esikoisteos.

Kustantaja: Basam
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523790452
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.