Marstrandin myrkyttäjä

Rosman, Ann

Kuolettavaa myrkkyä linnoituksen varjoissa

Ann Rosmanin Marstrandin myrkyttäjä jatkaa rikoskonstaapeli Karin Adlerista kertovaa dekkarisarjaa ja vie keskelle suljetun paikan murhamysteeriä.

Vuonna 1806 Metta Fock Ridderbielke saapuu Etelä-Ruotsin Marstrandissa sijaitsevaan Carlstenin linnoituksen vankilaan. Fock on syytettynä perheensä murhaamisesta arsenikilla mutta kiistää vakaasti syyllisyytensä. Hän joutuu istumaan karulla saarella olevan linnoituksen tyrmässä, kunnes joko myöntää olevansa syyllinen murhiin tai menettää henkensä. Ilman kirjoitusvälineitä Fock alkaa kirjoa tarinaansa syyttömyydestä ristipistoin salaa keräämilleen pellavakankaan palasille.

Vuonna 2011 linnoituksen käytävät täyttyvät juhlahumusta, kun Carlstenissa järjestetään suuret naamiaiset. Paikalle saapuneen ruotsalaisen yhteiskunnan kerman joukosta kaksi kuitenkin menettää henkensä ennen illan päätöstä.
Linnoitus on ollut koko juhlan ajan visusti suljettu, joten Carlsteniin hälytetty rikoskonstaapeli Karin Adler tietää murhaajan olevan yhä kutsuvieraiden joukossa.

Ann Rosmanin Karin Adlerista kertovan dekkarisarjan neljäs osa Marstrandin myrkyttäjä vie lukijan linnoitusvankilan uumeniin. Murhamysteerin jäljet johtavat yli 200 vuoden päähän ja Carlstenin linnoituksen historian ainoaan naisvankiin - Metta Fockiin.

 

Kustantaja: Tammi pokkarit
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789523765986
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen10+
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha2
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.