Valosta rakentuvat huoneet

Soininen, Pirkko

Valovoimainen romaani Wivi Lönnistä, lasikattojen murtajasta

Pirkko Soinisen teos Valosta rakentuvat huoneet kertoo arkkitehti Wivi Lönnin kamppailusta aikansa sukupuoliroolien ja läheistensä aiheuttamien paineiden ristiaallokossa.

Ikääntynyt arkkitehti saa vuosien jälkeen toimeksiannon ja tarttuu taas kynään, jolla hän on piirtänyt itsensä arkkitehtuurin historiaan. Hän alkaa muistaa elämäänsä ja uraansa, joka kukoisti Suomen taiteen kultakauden kunnian vuosina. Aikana, jolloin naisen yleensä odotettiin olevan joko äiti tai avustaja.

Olivia Mathilda Lönn (1872 -1966), tuttavallisemmin Wivi, oli ensimmäinen merkittävä suomalainen naisarkkitehti, jonka kädenjälki on nähtävissä monina tunnettuina rakennuksina eri puolilla Suomea.

Wivi kulki määrätietoisesti omaa polkuaan, muttei yksin. Erityisen tärkeä oli hänen suhteensa toiseen uranaiseen, Hanna Parviaiseen, joka oli Suomen ensimmäinen kauppaneuvoksen arvonimen saanut nainen ja teollisuuspatruuna. Heidän vuosikymmeniä kestänyt kumppanuutensa merkitsi Wiville paljon paitsi henkilökohtaisesti myös ammatillisesti.

Pirkko Soininen on kulkenut Wivin jalanjäljissä ja piirtää romaanissaan kuvan äärimmäisen lahjakkaasta, määrätietoisesta ja menestyneestä naisesta, joka ammattinsa ulkopuolella oli herkkä ja yksityisyydestään nauttiva ihminen.

 

Kustantaja: Bazar
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789523764521
Ilmestymisvuosi: 2022
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Kaunopokkarit

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen5
Rosebud Citycenter2
Rosebud Kaivopiha2
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.