Tositarinoita
Ei saatavilla

Tositarinoita

Grohl, Dave

Arvioitu ilmestymispäivä 19.11.2021

Karismaattisen rokkarin kauan odotettu omaelämäkerta.

Foo Fighters -yhtyeen nokkamies Dave Grohl kertoo Tositarinoita -kirjassaan elämästään rentoon ja humoristiseen tyyliinsä.

Nirvanassa ja Foo Fightersissa maailmanmaineeseen noussut Dave Grohl on yksi rakastetuimmista rocktähdistä. Häntä on pidetty yhtenä viime vuosikymmenien vaikutusvaltaisimmista rock-muusikoista. Grohl syntyi Ohiossa ja kasvoi Virginiassa. Hän aloitti kitaran soiton 12-vuotiaana, ja lukioikäisenä hän siirtyi rumpuihin, joiden soittamisen hän opetteli itse musiikkia kuuntelemalla.
Varsinaisen muusikon uransa Grohl aloitti Scream-nimisessä punkyhtyeessä, mutta suuren yleisön tuntemaksi hän tuli liityttyään Nirvanaan juuri ennen sen läpimurtoa vuonna 1991.

Dave Grohlia on usein pyydetty kirjoittamaan elämästään, mutta erilaiset musiikki- ja elokuvaprojektit ovat vieneet hänen huomionsa. Mutta kun koronapandemia iski, Grohl perusti Instagramiin davestruestories-nimisen tilin ja alkoi kirjoittaa lapsuudestaan ja vauhdikkaasta nuoruudestaan Virginiassa, uransa alkuajoista sekä huippuhetkistä. Suosio oli välitön. Tositarinoita perustuu Grohlin Instagramissa julkaisemiin omaelämäkerrallisiin tarinoihin, mutta sisältää myös paljon ennen julkaisematonta materiaalia.

David Eric Grohl (s. 1969) on amerikkalainen muusikko, laulaja ja lauluntekijä. Hän toimi Nirvanan rumpalina ja sen hajottua perusti Foo Fighters -yhtyeen vuonna 1994. Grohl on toiminut myös rumpalina Them Crooked Vultures -yhtyeessä, jonka perustajajäseniin hän kuuluu.

 

Kustantaja: Bazar
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523763289
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.