Riittävä epäilys

Ballantyne, Lisa

Hän oli lapsi, jota syytettiin murhasta. Nyt hän on jälleen oikeuden edessä.

Pelottavan todentuntuinen ja ajatuksia herättävä trilleri vie hyvän ja pahan kaltevalle rajapinnalle. Kuka lopulta on syyllinen ja kuka syytön, kun oikeutta jaetaan sosiaalisessa mediassa?

Sebastian Croll oli vasta 11-vuotias, kun hän joutui syytteeseen leikkitoverinsa murhasta. Vaikka asianajaja Daniel Hunter onnistui vakuuttamaan valamiehet hänen syyttömyydestään, ei kuohuttava tapaus ole kadonnut ihmisten mielistä. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin menneisyys nostaa päätään, kun Hunter saa puhelun vanhalta asiakkaaltaan.

Sebastianin yliopistoprofessori on murhattu raa’asti, ja Sebastian on jälleen epäiltynä. Daniel ottaa Sebastianin puolustuksen tehtäväkseen, vaikka puheet tämän menneisyydestä leviävät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin ja Sebastian leimataan välittömästi syylliseksi.

Onnistuuko Daniel jälleen vapauttamaan Sebastianin syytteistä? Etenkään nyt, kun osoittautuu, että he molemmat ovat vaarassa.

Lisa Ballantyne on kotoisin Glasgowsta, Skotlannista. Jo hänen vuonna 2012 ilmestynyt esikoisromaaninsa Syyllinen oli myyntimenestys ja sen käännösoikeudet myytiin 30 maahan. Myös hänen kolme seuraavaa kirjaansa ovat olleet bestsellereitä.

 

Kustantaja: Minerva
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523757301
Ilmestymisvuosi: 2023
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.