Jarkko Ahola

Lindblom, Tomi

Komeaääninen suursuosikki vetoaa yli ikärajojen

Jarkko Aholan voimakas ja sielukas ääni on lumonnut niin kotimaisen hevimusiikin, tunnelmallisten ikivihreiden kuin herkkien joululaulujen ystävät.

Jarkko Ahola tuli tunnetuksi Teräsbetonin laulaja-basistina ja biisinkirjoittajana. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Ave Maria - Joulun klassikot on myynyt tuplaplatinaa, ja myös sitä seuranneet levyt ovat myyneet platinaa ja kultaa.

Rocktenorin omia biisejä sisältävä albumi Mä tuun sun luo nousi suoraan Suomen virallisen listan kärkisijoille. Viimeisin, syksyllä 2019 julkaistu Metallisydän-albumi sisältää sekä suomen- että englanninkielisiä rock-klassikoita.

Viime vuosina Ahola on hurmannut myös Elämäni biisi -tv-ohjelman solistina. Yhdessä Waltteri Torikan kanssa hän on esiintynyt täydelle Hartwall Arenalle jo kolmena vuonna peräkkäin.

Kirja kertoo, kuinka tämän toijalalaisen työläisperheen poika päätyi euroviisujen kansainvälisen loppukilpailun lavalle ja kuinka maankuulu Teräsbetoni-yhtye sai alkunsa. Mistä ovat syntyneet hänen monet menestyskappaleensa, ja millaisin miettein hän katsoo mennyttä ja tulevaa?

Kirjassa ääneen pääsevät myös Aholan vannoutuneet fanit.

Tomi Lindblom on pitkän linjan media-alan ammattilainen ja tuttu kasvo mm. MTV:n Kymmenen Uutisista ja Huomenta Suomesta sekä AlfaTV:n monista ajankohtaisohjelmista. Jarkko Aholan henkilökuva on Lindblomin kymmenes teos. Hän on aiemmin kirjoittanut mm. Antti Einiön, Ekku Peltomäen sekä Joel Hallikaisen elämäntarinat.

 

Kustantaja: Minerva
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523753204
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 78.993
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen6
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.