Simon Elo

Elo, Simon

Mistä on kyse Jussi Halla-ahon puolueen kohutussa etnonationalismissa? 
Ketkä kansanedustajat itkivät ja tekivät diilejä valitessaan puoliaan perussuomalaisten hajotessa? 
Kuka edustaja kirjaimellisesti repi toiselta housut päältä? 
Mitä puolueveivausta pääministeri Juha Sipilä ehdotti? 
Miksi Timo Soinia ei haastettu jo 2015? 

Yllättävä ja hurja kuvaus Suomen politiikan ytimestä 2010-luvulla 

Simon Elo koki Suomen 2010-luvun politiikan sen ytimissä. Millaista oli päätyä kansanedustajana hallituspuolueen ryhmänjohtajaksi jo 31-vuotiaana? 
Perussuomalaisten puheenjohtajavaali vuonna 2017 sekoitti poliittisen pakan totaalisesti. Heti Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi valinnan jälkeen perussuomalaiset hajosi kahteen leiriin. Syntyi uusi puolue, Sininen tulevaisuus. 
Tässä teoksessa Simon Elo käy myrskyisten tapahtumien taustat läpi tunteikkaasti ja värikkäästi. Lähimenneisyyden kulissien takaisia tapahtumia valaistaan poikkeuksellisen avoimella ja hauskalla tavalla, mutta vakavalta pohjalta. Lukija saa elää mukana perussuomalaisten hajaannuksen todelliset syyt, kansanedustajien toilailut ja Eduskuntatalon salat. 
Entä kuinka kova on ollut politiikan teon henkilökohtainen hinta? 

VTK Simon Elo, 34, aloitti poliittiset tehtävänsä johtamalla perussuomalaisia nuoria vuosina 2011-2015, minkä jälkeen hänet valittiin kansanedustajaksi. Perussuomalaisten hajoamisen jälkeen Elo johti hallituspuolue sinisten eduskuntaryhmää vuosina 2017-2019. Helmikuusta 2020 lähtien Elo on edustanut kokoomusta Espoon kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa." Simon Elo on kahden pojan isä. 
Juha-Pekka Tikka on pitkäaikainen toimittaja, joka työskentelee Verkkouutisten uutistuottajana ja politiikan toimittajana oltuaan aiemmin Ilta-Sanomissa. Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu presidentinvaaleista 2012 ja Sauli Niinistön kampanjasta kertonut 130 päivää -teos. 

Kustantaja: Minerva
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523752245
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 99.1 Elämäkerrat
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Elämäkerrat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.