Tallinnan tappajat

Terras, Antto

Humoristisista tietokirjoistaan tunnettu Antto Terras johdattelee meidät uutuuskirjassaan Tallinnan tappajat juuri itsenäistyneen Viron kriminaaleihin kulisseihin. Levotonta aikakautta kesti yli 20 vuotta. Vielä tänäänkin
selvitellään silloin tehtyjä laittomuuksia, ja etsitään kadonneiksi jääneitä miehiä ja Mersuja.

Kiireisimpänä vuotena - 1994 - Virossa tapettiin yksi ihminen päivässä. Aina asialla ei ollut "Viron mafia", jonka koko olemassaolo ja määritteleminen on sekin yksi tämän tietoteoksen tehtävistä. Tuolloin halpaa ei ollut ainoastaan alkoholi ja viihtyminen - ihmishenkikin oli hinnoiteltu, ja se maksoi tuhat dollaria.

Virolle vahingossa annettu vapaus toi mukanaan valtatyhjiön, eikä yhdessä yössä poliisiksi muuttunut neuvostomiliisi voinut vahvimmilleen mitään. Alkoi omaisuuksien, oikeuksien ja kohtaloiden uusjako, jossa häviäjiä oli enemmän kuin voittajia.

Kirjaan kootut kymmenet esimerkkitapaukset on taustoitettu ja varustettu olosuhdeselvityksin, jotta myös post-neuvostoliittolaista elämänmenoa tuntematon voi ymmärtää tapahtuneet kamaluudet oikeissa mittasuhteissa.

Kirjailija Antto Terras syntyi vuonna 1973 Tallinnassa, silloisessa Neuvostoliitossa. Viron itsenäistymistä seurannut mielipuolisuuden aika ajoi hänet Suomeen vuonna 1991. Teos on yhteenveto aikakaudesta, jolta Terras itsensä säästi, mutta joka osoittautui kohtalokkaaksi koko hänen sukupolvelleen. Antto Terraksen esikoisteos Stockmann Yard -Myymäläetsivän muistelmat ilmestyi 2015. Tallinnan tappajat on hänen kuudes julkaistu kirjansa.

 

Kustantaja: Into
Sidosasu: Pokkari
ean: 9789523512832
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: T97.21
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikospokkari

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen7
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.