Aurinko - tuttu ja tuntematon tähtemme

Kilpua, Emilia; Koskinen, Hannu

Arvioitu ilmestymispäivä 15.8.2023

Noin 150 miljoonan kilometrin päässä Maasta sijaitsee aktiivinen tähti, joka on inspiroinut taidemaalareita, saanut aikaan kiivaita väittelyitä tieteilijöiden kesken ja antanut kaikelle elolliselle elämän. Se pauhaa jättiläismäisen ydinvoimalan tavoin ja tarjoaa meille energiaa, valoa ja revontulia mutta myös esimerkiksi geomagneettisia myrskyjä.

Aurinko - tuttu ja tuntematon tähtemme vie keskelle tähtipölystä syntynyttä hiukkasten tanssia, jonka huumaavassa kuumuudessa muodostuu elämäämme ylläpitävä säteily. Mitä oikeastaan tiedämme Auringosta?

Teos matkaa uuden ajan alusta nykypäivään ja esittelee, miten ymmärryksemme Auringosta ja muista tähdistä on kertynyt samalla kun moderni fysiikka on ottanut kehitysaskeleitaan. Tähtien tutkimus on mullistanut ihmiskunnan maailmankuvaa, ja tärkeitä osia siinä ovat näytelleet esimerkiksi neljä aikansa suurinta teleskooppia rakentanut "aurinkovelho" George Ellery Hale sekä kumouksellisen teorian Auringon koostumuksesta esittänyt Cecilia Payne.

 

Kustantaja: Gaudeamus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523452329
Ilmestymisvuosi: 2023
Kirjastoluokka: 52
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2312uutuustieto

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria1
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.