Vaurastumisen vuodet

Laine, Jaana; Fellman, Susanna; Hannikainen, Matti & Ojala, Jari (toim.)

Vielä toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli teollistuva maatalousyhteiskunta, mutta puolessa vuosisadassa se nousi takamatkalta maailman vauraimpien maiden joukkoon, jälkiteolliseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Talouspolitiikka siirtyi vuosikymmenten aikana vahvasta sääntelystä kohti liberaalia markkinataloutta. Vaurastumisen vuodet kuljettaa Suomen talouden nopeaan muutokseen 1960-luvulta nykypäivään. Teoksessa avautuu talouden eri osa-alueiden kehitys maa- ja metsätaloudesta energiantuotantoon ja liikenteestä kotitalouksien kulutukseen ja julkiseen talouteen. Vuosikymmenet näkivät paitsi nousukausien juhlaa myös talouden notkahduksia ja rahoitusmarkkinoiden murroksia, kuten 1990-luvun vaikean pankkikriisin ja laman. Koulutukseen ja teknologiaan panostanut Suomi kuuluu globalisaation menestyjiin. Vaikka lähtökohdat tulevaisuuden rakentamiselle ovat hyvät, vaurastumisella on myös varjopuolensa.

Kustantaja: Gaudeamus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523450011
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 92
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Gaudeamus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.