Murskautuneet tähdet
Salminen, Esa-Jussi
Kokoelman tarkoituksena on antaa kattava läpileikkaus udmurtialaisen novellin historiasta aina sen alusta tähän päivään asti. Teokseen sisältyy 37 novellia vuosilta 1905-2017.
Kansan kohtalon käänteitä avaavat udmurtialaisessa kirjallisuudessa tavallisesti hyvin traagiset, kafkamaisen todellisuuden kuvaukset. Sotanovellit ovat myös merkittävässä osassa.
Aivan viime aikoihin asti novelleissa on säilynyt myös perikadon pohjavire, nyt yksityisenä kohtalona rauhan aikana. Udmurttien oma kirjallisuus antaa vastauksen siihen, miksi erityisesti miehet kuolevat edelleen nuorina. Viime vuosikymmenien novelleissa osataan myös irtautua kansallisista aiheista ja luoda yleismaailmallisesti ikuisista aiheista oivallisia nautittavia kertomuksia. Loppuosan novellien nuoret kirjoittajat ovat osa jokapäiväistä elämäämme facebookissa, vkontaktessa, Suomessa ja Udmurtiassa.
Novellien lisäksi kokoelmassa on kirjailijoiden ja heidän suomennettujen novelliensa lyhyet esittelyt.
Udmurtista suomeen on aikaisemmin käännetty muutama runo 1990-luvulla, proosaa on julkaistu viisi teosta suomeksi, joista neljä on novelleja.
Kustantaja: Atrain & Nord
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523155374
Ilmestymisvuosi: 2020
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 0 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 0 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | Tulossa | 0 |
Tilattavissa verkosta | Ennakkotilaus | |
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |