Suomen myyttiset eläimet
Ei saatavilla

Suomen myyttiset eläimet

Ojanen, Eero

Suomen myyttiset eläimet kertoo suomalaisissa tarustoissa ja kansanperinteessä esiintyvistä eläimistä ja niihin liitetyistä myyteistä ja uskomuksista.

Suuret ja pienet eläimet ahmasta mehiläiseen ovat vanhastaan kantaneet mukanaan viestejä toisesta todellisuudesta; ne ovat olleet tärkeä apukeino esi-isiemme yrittäessä selviytyä ja hallita elämäänsä.

Karhulla on aina ollut erikoisasema suomalaisessa mytologiassa. Karhu ei ollut mikä tahansa eläin, vaan sen uskottiin tulleen taivaasta ja olevan jumalten sukua, tavallaan jumalallinen eläin. Karhun ja ihmisen ajateltiin myös olevan jollain tavoin sukulaisia.

Myös hirvi kuuluu metsiemme kuninkaallisiin. Se onkin muinaisten kalliomaalausten tärkeimpiä aiheita. Kallioiden hirvet olivat todellakin myyttisiä olioita, niiden ajateltiin olevan yhteydessä korkeampiin voimiin.
Kotieläimet ja linnutkin saattoivat tuoda terveisiä tuonpuoleisesta. Kansanperinteeseemme pohjaava kirja heijastaa syvää ymmärrystä ihmisen, luonnon ja eläinten yhteenkuuluvuudesta.

Upeasti kuvitettu teos avaa kiehtovan näkökulman eläinmaailmaan ja suomalaisten ikiaikaiseen luonnonrakkauteen.

Kustantaja: Minerva
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523127999
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 85.22

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.