Vaihtoehtoisia faktoja?

Ojanen, Markku

Laajoihin tutkimuksiin perustuva teos pureutuu syvälle valheen anatomiaan, sen syihin ja seurauksiin.Ojanen käsittelee kirjassaan niin suuria kuin pieniäkin valheita ja pohtii oivaltavasti mitä tapahtuisi, jos aina puhuttaisiin totta. Entä millainen olisi maailma, jos kehenkään ei voisi luottaa? Vaikka rehellisyyttä pidetään keskeisenä hyveenä, kaikki valehtelevat joskus. Riippuu tilanteesta ja valehtelijan motiiveista, pidämmekö valhetta hyväksyttävänä. Poliittinen lähihistoria Putinista Trumpiin on osoittanut, että toisinaan ihmiset haluavat mieluummin kuulla miellyttävän valheen kuin epämiellyttävän totuuden. Mikä saa meidät valehtelemaan ja toimimaan vastoin moraaliamme? Onko rakkaussuhteissa valehteleminen sallitumpaa kuin muuten? Liittyykö valehteleminen persoonallisuuden piirteisiin? Voiko valehtelija oppia puhumaan totta? Markku Ojanen on Lempäälässä asuva psykologian emeritusprofessori. Hänet tunnetaan erityisesti hyvinvointia ja onnellisuutta käsittelevistä teoksistaan. Aiemmin Ojaselta ilmestynyt mm. Murra onnellisuuden esteet, Tunne vai järki - Polkuja viisaisiin valintoihin sekä Kaikki on hyvin juuri nyt - 100 paradoksia onnesta. Ojanen on myös kysytty luennoitsija.

Kustantaja: Minerva
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523125292
Ilmestymisvuosi: 2017
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2306Elämäntaito/hyvinvointi

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.