Soccernomics
Ei saatavilla

Soccernomics

Kuper, Simon

miksi Englanti häviää MM-kisoissa, miksi MM-kisat lisäävät onnellisuutta ja muita ja jalkapalloilmiöitä

Mikä on maailman jalkapallohulluin maa? Liioitellaanko päävalmentajan merkitystä joukkueen menestykselle? Miksi Englanti häviää, mutta Saksa ja Espanja voittavat? Entä miten MM-lopputurnaus vaikuttaa isäntämaan ja osallistujamaiden ihmisten onnellisuuteen? Jalkapallomaailmaa monipuolisesti tilastollisesta näkökulmasta lähestyvä Soccernomics vastaa muun muassa näihin kysymyksiin. 

Vuonna 2009 julkaistu Soccernomicsin ensimmäinen laitos on ollut etulinjassa kaatamassa perusteettomia uskomuksia ja johtamassa tutkimuspohjaiseen tietoon perustuvaa jalkapallovallankumousta. Soccernomics ilmestyy nyt ensi kertaa suomeksi, päivitettynä ja laajennettuna.

Kirjan ensimmäinen osa käsittelee jalkapalloseuroja, niiden taloudellisen ja urheilullisen menestyksen kulmakiviä sekä jalkapallo-ottelujen tilastointia. Toinen osa pureutuu kannattajuuteen ja tutkii muun muassa, miten intohimoinen jalkapallon seuraaminen vaikuttaa elämänlaatuun. Kolmas osa käsittelee jalkapallomaita, isoja ja pieniä, nykypäivän ja tulevaisuuden menestyjiä - ja ennustaa Kiinalle, Japanille ja Yhdysvalloille tulevaisuutta jalkapallon huipulla.

Kustantaja: Minerva
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789523121201
Ilmestymisvuosi: 2015
Kirjastoluokka: 7931

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.