Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset
Ei saatavilla

Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset

von Oelhafen, Ingrid; Tate, Tim; Schmitz-Köster, Dorothee

"Yli 70 vuotta sitten minut otettiin ’lahjaksi’ Kolmannelle valtakunnalle. Olin vasta vauva, kun minut siepattiin osana yhtä natsien kauhistuttavimmista projekteista: Lebensbornia."

Vuonna 1942 jugoslavialainen Erika vietiin kotoaan "lääketieteellisiin" tutkimuksiin, niin kuin natsimiehittäjät asian esittivät. Tutkimuksissa Erika todettiin arjalaiseksi, hänen henkilötietonsa tuhottiin ja hän "syntyi uudelleen" Ingrid von Oelhafenina, eikä hän enää nähnyt omaa perhettään.

Lebensborn oli valtakunnankansleri Heinrich Himmlerin hanke, jonka tavoitteena oli kasvattaa arjalaisten määrää. Erika ei ollut ainoa lajissaan - ohjelman puitteissa kidnapattiin puoli miljoonaa lasta Saksan valloittamilta alueilta. Myöhemmin tuhansia lapsia tapettiin, kun heidän todettiin olevan rodullisen keskiarvon alapuolella.

Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset on sekä taitava historiallinen tietokirja että tunteita herättävä tarina aiheesta, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle Euroopan historiassa.Ingrid von Oelhafen sai selville todellisen taustansa 1990-luvulla, minkä jälkeen hän jäljitti 20 vuotta historiaansa ja tutki Lebensborn-ohjelmaa niin Nurnbergin arkistoissa kuin haastattelemalla kohtalotovereitaan. Kun Ingrid lopulta löysi oikean perheensä, hän sai selville, että natsit olivat aikanaan antaneet hänen tilalleen toisen lapsen, joka oli kasvatettu "Erikana".

Tim Tate on tietokirjailija, toimittaja ja dokumentaristi, joka on muun muassa ohjannut dokumenttielokuvan Lebensbornista.

 

Kustantaja: Atena
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789523002258
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 9413

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.