Aika normaalia

Torvinen, Juha ; Hinkka, Harri

Suomi-rockin mammutti on yli neljänkymmenen vuoden aikana julkaissut 15 studioalbumia, joista Repullinen hittejä on Suomen kaikkien aikojen toiseksi myydyin levy. Kaikkiaan levyjä on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Toinen mammutti, tamperelainen, kahdesti Vuoden muotokuvaaja-tittelillä palkittu huippuvalokuvaaja Harri Hinkka on yli 20 vuoden ajan toiminut Eppu Normaalin hovikuvaajana.

Tätä kirjaa varten Hinkka ja Eppu-kitaristi Juha Torvinen yhdistivät voimansa. Lopputulos on jokaisen fanin huikea lahjakirja, jossa yhdistyvät Hinkan taidokkaat kuvat ja Torvisen letkeä kerronta rock-bändin arjesta ja juhlasta. Näitä karmeita tarinoita ihastellaan sadan vuoden päästäkin.

Juha Torvinen on Rovaniemellä syntynyt vasenkätinen muusikko ja yksi Eppu Normaalin perustajajäsenistä. Koulutukseltaan hän on ylioppilas ja mielisairaanhoitaja, sotilasarvoltaan siviilipalvelusmies. Torvinen on muusikon toimen ohella toiminut tamperelaisen Poko Rekords -levy-yhtiön tuotantopäällikkönä ja Akun Tehtaalla sekalaisissa tehtävissä. Sivutoimenaan hän on kirjoittanut yli 50 kolumnia tamperelaisiin ilmaisjakelulehtiin.

Tamperelainen valokuvaaja Harri Hinkka on kuvannut urallaan Eppu Normaalin ohella myös muita tunnettuja muusikoita ja näyttelijöitä. Hänen valokuvistaan on järjestetty kaksi näyttelyä: Kasvot (Tampere-talo, 1998) ja Rockvalokuvia (vol. 2) 1998-2008 (Museokeskus Vapriikki, 2009). Hinkalle on myönnetty Suomen valokuvaliiton mestariarvo (1995).

 

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522916815
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 78.99
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Musiikki2307

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.