Muista, unohda

Kerosuo, Heidi

Saduissa möröt nousevat esiin pimeässä. Mutin möröt hiipivät meille valon vetäminä. Ehkä riidat eivät olleetkaan syy vaan seuraus? Ehkä kevään räikeä valo oli liian suuri vastakohta mustuvalle mielelle. Mutin masennus sikisi pitkistä lasisista kevätilloista, kun valkeus viipyi ikkunoiden takana ja leikkasi ihon läpi suoraan sieluun, vaikka verhot oli vedetty ikkunoiden eteen. Sellainen valo jätti ihmisen ilman suojaa, teki ihmisestä niin ohuen ja hauraan, että hän särkyi pienestäkin kolhaisusta. Kevät sai Mutin sydämen haluamaan jotain enemmän ja suurempaa, ja silloin kaikki se mitä itsellä oli, muuttui tyhjäksi ja oli vain sormiin takertunutta tomua. 
Heidi Kerosuon esikoisromaani Muista, unohda on tarina perheestä, sen jäsenten erilaisista selviytymiskeinoista kriisien keskellä. Keskushenkilö on äiti, Muti, joka voimakkaan tahtonsa ja horjuvan mielenterveytensä avulla hallitsee koko perhettä. Keskeisiä teemoja kirjassa ovat äiti-tytär-suhteen vaikeus, syyllisyyden taakka, muistojen merkitys ja niiden epäluotettavuus, taakkojen ja salaisuuksien siirtyminen eteenpäin sukupolvesta toiseen. 
Heidi Kerosuo on harrastanut kirjoittamista aktiivisesti työnsä ohessa ja valmistunut Kriit­ti­sen korkeakoulun kirjoittajakoulutuksesta. Heidi Kerosuo on hammaslääkäri, joka on toiminut sekä potilastyössä että tutkijana ja kouluttajana useissa yliopistoissa kotimaassa ja ulkomailla. Kerosuo on jäänyt eläkkeelle Tromssan yliopistosta vuonna 2017. Muista, unohda on hänen esikoisromaaninsa.

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522916495
Ilmestymisvuosi: 2019

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.