Palkkana pelko ja kuolema

Kamppinen, Ossi

Suomalaisen Neuvosto-Karjalan kultakausi päättyi synkästi. 1920- ja 30-luvuilla Neuvosto-Karjalassa oli kukoistava suomalaisyhteisö. Nuori neuvostovaltio oli antanut Karjalan punaisten suomalaisten hallittavaksi ja hoidettavaksi. 1920-luvun alusta 1930-luvun loppupuolelle Neuvosto-Karjalassa asui parikymmentätuhatta suomalaista.

Neuvostoliiton ensimmäinen viisivuotissuunnitelma nosti Karjalan tärkeään rooliin, kun valtio pyrki hankkimaan maan teollistamisessa kipeästi tarvittavaa ulkomaan valuuttaa. Vallalla oli eteenpäin menon, yrittämisen ja rakentamisen henki. Puun vienti veti, ja metsätöissä oli jatkuva kiire, maataloudessa suomalaisten osuustoimintatilat olivat Amerikasta tuotuine koneineen Karjalan ja koko Neuvostoliiton parhaimmistoa. Karjalassa rakennettiin tehtaita, voimalaitoksia ja asuntoja työläisille. Suomeksi julkaistiin lukuisia sanoma- ja aikakauslehtiä sekä tuhansittain kirjoja. Vapaa-ajalla seurattiin vaikkapa baseball-otteluita, ja Petroskoin ravintoloissa ja työläisten klubeilla soi jazz.

Suomalaisen Neuvosto-Karjalan kukoistuskausi päättyi vuosien 1937-1938 suuren terrorin aikaan. Suomalaisten innostus vaihtui pelkoon ja kauhuun, kun Stalinin ajan Neuvostoliitto näytti todellisen karvansa. Vangitsemiset ja teloitukset veivät parhaan osan suomalaisyhteisöstä, ja tehtaat ja maatilat saivat uudet isännät.

Palkkana pelko ja kuolema kertoo Neuvosto-Karjalan suomalaisen kultakauden vaiheista ja parempaa elämää etsimään lähteneistä ihmisistä ja heidän työstään: hävityn kapinan seurauksena Karjalaan asettuneista punapakolaisista, työläisten uutta isänmaata rakentamaan lähteneistä amerikansuomalaisista ja rajan yli lamakauden työttömyyttä paenneet loikkareista. Kirjan runsaasta kuvituksesta valtaosa on Suomessa aiemmin julkaisematonta.

 

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522916082
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 971
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Ven�j�: historia/yhteiskunta/politiikka

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.