Lintumies

Honkalinna, Mika

”Oikeastaan jo venematkal selvis sen pämästerin sisältö.”Helmipöllö laulaa vimmaisessa soidintranssissa suon laidalla. Liikkumattomaksi jähmettyneen hyisen äänettömyyden keskellä pöllön hypnoottinen puputus muuttuu väreileväksi aineeksi, josta voi ottaa kiinni. Taustahiljaisuus soi korvissa, kunnes se alkaa sihistä ja rahista...Lintumies on valokuvaa ja kaunokirjallisuutta yhdistävä romaani, tragikoominen tarina henkilökohtaisten ongelmien riivaamasta pohjimmiltaan hyvästä ihmisestä, joka rakasti luontoa, lintuja ja etenkin pöllöjä. Se on kertomus veijarista, joka kulki omia polkujaan ja josta ei kaikesta huolimatta voinut olla pitämättä. Kirja kertoo isien pojista ja luontosuhteen kehittymisestä kipeiden lapsuusmuistojen vastapainoksi, mutta myös kaveruudesta ja lapsuuden varjoista vapautumisesta. Hilpeänkosteilla linturetkillä tummien pohjavirtojen ylle leviää lämminhenkinen ja vapauttava nauru.”Venerantaan ilmesty sellanen epämääräsen näkönen äijä. Ruskeaks paahtunu bodari ilman paitaa, vaik oli vast nipinnapin ohitettu toukokuun puolväli. Sil oli muovikassi, joss oli purkki hernekeittoo ja avaruuskangas tyynyks sekä kymmenen litran muovikanisteri. Luulin ekaks, et se oli vettä, mut saares, tai oikeastaan jo venematkal selvis sen pämästerin sisältö”, Eikka muistelee naureskellen.Mika Honkalinna on kymenlaaksolaislähtöinen, nykyisin Limingassa asuva vapaa luonnonvalokuvaaja ja kirjailija. Lintumies on hänen kahdeksas teoksensa. Vuonna 2015 ilmestynyt Korppiretki valittiin samana vuonna Vuoden luontokirjaksi.

Kustantaja: Docendo
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522916020
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 56.8

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 8
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.