Valosta rakentuvat huoneet
Soininen, Pirkko
Valovoimainen romaani Wivi Lönnistä, lasikattojen murtajasta.
Pirkko Soinisen teos Valosta rakentuvat huoneet kertoo arkkitehti Wivi Lönnin kamppailusta aikansa sukupuoliroolien ja läheistensä aiheuttamien paineiden ristiaallokossa.
Olivia Mathilda Lönn (1872-1966), tuttavallisemmin Wivi, oli ensimmäinen merkittävä suomalainen naisarkkitehti. Hänen kädenjälkensä on nähtävissä monina tunnettuina rakennuksina eri puolilla Suomea.
Wivi kulki määrätietoisesti omaa polkuaan muttei yksin. Erityisen tärkeä oli hänen suhteensa toiseen uranaiseen, Hanna Parviaiseen, joka oli Suomen ensimmäinen kauppaneuvoksen arvonimen saanut nainen ja teollisuuspatruuna. Heidän vuosikymmeniä kestänyt läheinen ystävyytensä oli erityisen merkityksellinen Wiville niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin.
Pirkko Soininen on kulkenut Wivin jalanjäljissä ja piirtää tässä romaanissa kuvan äärimmäisen lahjakkaasta ja päättäväisestä naisesta, joka raivasi tietä tuleville sukupolville
Kustantaja: Bazar
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522797339
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Kauno 2021 ja klassikot
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Rosebud Citycenter | 0 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 0 | |
Rosebud Kaivopiha | 0 | |
Rosebud Kuopio | 0 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |