Tunturihauta

Hjorth, Michael; Rosenfeldt, Hans

Kaksi keski-ikäistä naista on ruskaretkellä Pohjois-Ruotsissa Jämtlandissa. On syksy, sataa rankasti. Toinen naisista liukastuu vuolaasti virtaavan joen törmällä ja tarttuu lähimpään juureen tukea saadakseen. Mutta sepä ei olekaan juuri, vaan kuolleen ihmisen käsivarsi...

Paikalle kutsutaan poliisi, ja ruumiita löytyy enemmänkin: niitä on yhteensä kuusi, neljä aikuista ja kaksi lasta. Keskusrikospoliisi kutsutaan paikalle, ja niin rikospsykologi Sebastian Bergman matkustaa muun tutkintaryhmän kanssa Jämtlandiin. Kuolleiden joukossa on vuonna 2003 kadonnut hollantilainen pariskunta. Mutta loput neljä ruumista jäävät mysteeriksi: DNA-kokeet osoittavat heidän olevan perhe, mutta heitä ei ole julistettu kadonneeksi. Kukaan ei kaipaa heitä. On useita muitakin seikkoja, joihin ei löydy vastauksia.

Sebastian on lähentynyt Vanjan kanssa pelastettuaan tämän hengen aiemman tapauksen tutkinnan aikana. Kun Sebastian kuulee, että Vanja suunnittelee muuttoa ulkomaille, hän päättää tehdä kaiken voitavansa estääkseen Vanjaa lähtemästä. Vanja ei vieläkään tiedä, että Sebastian on hänen oikea isänsä, mutta onko tutkintaryhmässä joku muu joka tietää...

Tunturihauta vie taas epäkohteliaan mutta niin hurmaavan Sebastian Bergmanin seuraan. Lukija pääsee seuraamaan jännittävää työskentelyä totuuden paljastamiseksi. Vastassa on kuitenkin väkeviä voimia, jotka ovat valmiita menemään vaikka maailman ääriin, jotta salaiset pyrkimykset ja virheet pysyvät pimennossa.

Kustantaja: Bazar
Sidosasu:
ean: 9789522790705
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.