Näkymättömät
Ei saatavilla

Näkymättömät

Penney, Stef

Kun Rose avioitui hurmaavan Ivo Jankon kanssa, hänestä tuli osa vaeltavaa mustalaisperhettä. Moni läheinen mietti mahtoivatko hiljainen ja ujo Rose sekä vähäpuheinen mutta erittäin karismaattinen Ivo olla toisilleen sopivat puolisot. 

Huhujen mukaan Rose karkasi, koska hänen vastasyntynyt poikansa kantoi Jankojen suvussa periytyvää sairautta. Rosen isällä on asiasta omat epäilyksensä. Vuosia tyttärensä katoamisen jälkeen hän haluaa tietää totuuden ja palkkaa yksityisetsivän selvittämään asian. 

Yksityisetsivä Ray Lovell on itsekin mustalainen ja ymmärtää saavansa jutun hoidettavakseen enemmän verenperintönsä kuin etsiväntaitojensa takia. Seitsemän pitkää vuotta ovat hävittäneet jälkiä tehokkaasti, eikä tilanteen selvittämistä auta se, ettei Jankon perhe halua ketään nuuskimaan asioitaan. 

Näkymättömät kertoo yhteiskunnan laitamilla elävistä mustalaisista 1980-luvun Englannissa. Yksityisetsivä Ray Lovellin ja Jankon perheen 15-vuotiaan pojan JJ:n kautta lukija pääsee mukaan yhteisöön, jota ulkopuoliset eivät ymmärrä, josta on vaikea lähteä ja johon on vielä vaikeampi palata. Stef Penney on kirjoittanut älykkään ja koukuttavan trillerin, jonka loppuratkaisu lyö ällikällä.

Kustantaja: Bazar
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522790040
Ilmestymisvuosi: 2013
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2308Rikos

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.