Sosialisti ja nihilisti

Kukko, Aapo

Sosialisti ja nihilisti on sarjakuvaromaani kahden sotatraumojensa kanssa painiskelevan taiteilijan matkasta Italiaan ja itseensä. Keski-ikäinen runoilija-sosialisti ja nuori kuvataiteilija-nihilisti kohtaavat toisensa Helsingissä alkuvuodesta 1948. He saavat päähänpiston lähteä yhdessä maailmalle, pois talvisesta Suomesta. Miesten alkuperäinen ajatus on löytää toimivaa sosialismia maailmalta, mutta molemmilla on lähtöön myös omat syynsä. Matka Italiaan halki Euroopan katkeilee monin paikoin ja lopputulos onkin jotain muuta kuin se, mikä alkuperäisenä tavoitteena oli. Pitkä reissu muuttaa molempia niin persoonina kuin taiteilijoina.

Teos kulkee useassa aikatasossa: sosialistin ja nihilistin sodanaikaiset toimet risteävät vuoteen 1948 sijoittuvan nykyhetken kanssa. Menneisyyden teot erottavat miehet toisistaan, onhan sosialisti kieltäytynyt jatkosodasta ja nihilisti lähtenyt vapaaehtoisena rintamalle. Kertomus perustuu osittain runoilija Arvo Turtiaisen ja kuvataiteilija-kirjailija Henrik Tikkasen elämänvaiheisiin.

Aapo Kukko (s. 1991) on oululainen sarjakuvantekijä, joka on käsitellyt sota-ajan ihmiskohtaloita muun muassa teoksissaan Riekaleita (Arktinen Banaani 2015) ja Tapani Baggen käsikirjoittamassa sukellusvenekuvauksessa Harmaa susi (Arktinen Banaani 2016)

 

Kustantaja: Arktinen banaani
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522704344
Ilmestymisvuosi: 2019
Kirjastoluokka: 85.3
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Sarjakuvat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen6
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 10
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.