Pyhä peli: Italian jalkapallon tarina

Mäkijärvi, Esa

Pyhä peli - Italian jalkapallon tarina on ensimmäinen suomeksi kirjoitettu tietokirja Italiasta ja sen kansallispelistä. Alkuperäisen, keväällä 2016 ilmestyneen kirjan päivitetyssä laitoksessa on täsmen-nettyjen tietojen lisäksi mukana aivan uutta materiaalia.

Italia on ristiriitojen maa. Se on toimimaton valtio, lamasta, rikollisuudesta ja työttömyydestä kärsivä talousmahti. Italia on Euroopan merkittävimpiä maita, mutta sillä ei ole juuri poliittista vaikutusvaltaa tai kansainvälistä uskottavuutta. Pintapuolisesti tutkimalla Italiaa voi helposti päätyä jopa vihaamaan. Tarkemmin tutustumalla sitä on kuitenkin pakko rakastaa. 

Vaikka Italia on jatkuvassa myllerryksessä, sen jalkapalloliiga Serie A on säilyttänyt korkean tasonsa. Italialainen jalkapallo on lukeutunut pitkään maailman parhaisiin, ja siitä onkin tullut muiden maiden ihailun ja arvostuksen kohde. Vain Brasilian ja Saksan kaltaiset urheilumahdit yltävät kokonaiskuvassa sen tasolle. Pyhä peli - Italian jalkapallon tarina kertoo aiheesta olennaisen.

Kustantaja: Arktinen banaani
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789522703910
Ilmestymisvuosi: 2018
Kirjastoluokka: 79.31

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 1
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.