Saariston kätköissä. 501 nähtävyyttä Suomenlahdelta Ahvenanmaalle

Löfgren, Kaj-Erik; Saloranta, Pauli

Merellinen matkaopasuutuus kattaa koko Suomenlahden, Saaristomeren sekä Ahvenanmaan, eli merikarttasarjojen A-D alueen. Nähtävyyksiä on niin mantereen puolella kuin ulkosaaristossakin, kaikkiaan 501 kohdetta. Kohteiden joukossa on paljon sotahistoriallisia nähtävyyksiä sekä tuntemattomampia kohteita, kuten merenkulkijoiden 
kalliokaiverruksia, hiidenkirnuja ja vanhan saaristolaiskulttuurin merkkejä. Nähtävyydet on merkitty kirjan kartoille, mutta koordinaatit tai erikseen hankittava merikartta ohjaavat kohteeseen tarkemmin. Kohdetekstin yhteydessä on koordinaatit, merikarttasarjan sivunumero sekä osasta valokuva. Lisäksi kohteiden yhteyteen on merkitty, mikäli niihin pääsee tutustumaan myös ilman omaa venettä. Nähtävyydet pohjautuvat Kaj-Erik Löfgrenin keräämään aineistoon, joka on julkaistu 
pääosin 2000-luvulla Veneilyliiton Nähtävyyksiä saaristossa -vihkosarjassa. Pauli Saloranta on päivittänyt ja toimittanut kohdetekstit vuonna 2014. Kohteet sekä noin tuhat kirjassa julkaisematonta nähtävyyttä voi keväästä alkaen ladata mukaan Tasku Loisto -navigointiohjelmaan.

Kustantaja: Karttakeskus
Sidosasu:
ean: 9789522662743
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 69.63
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2307Ulkoilu&vaellusoppaat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.