Vainajat eivät vaikene

Rainio, Sari; Rautaheimo, Juha

On joulukuinen sunnuntai-ilta vuonna 2009, kun rikosylikonstaapeli 
Ville Karila seisoo töölöläisessä asunnossa kuolleen naisen ruumista tarkastellen. Kaikki näyttää viittaavan luonnolliseen kuolemaan, mutta jokin asetelmassa häiritsee Karilaa siinä määrin, että hän päättää kutsua apuvoimia paikalle. 

Kun oikeuslääkäri Viola Kaario seuraavana aamuna suorittaa vainajalle ruumiinavauksen, alkaa olla ilmiselvää, että kyseessä on henkirikos. Karila kollegoineen aloittaa mutkikkaaksi osoittautuvan murhatutkimuksen, jonka 
aikana selviää, että kuollut nainen oli elänyt uhkaavan Auervaara-hahmon varjossa. Missä tämä lähes näkymättömänä liikkunut aavemies on nyt? Miksi kuolleen naisen asunnossa on tehty outoa remonttia? Entä mitä tarkoittaa roskiksesta löytynyt Tauno Paloa esittävä postikortti? Ennen kuin murhaajan henkilöllisyys selviää, saa Kaario teräspöydälleen avattavaksi toisenkin ruumiin ja useampi huolellisesti haudattu salaisuus näkee päivänvalon. 

Rainio ja Rautaheimo ovat kirjoittaneet häpeilemättömän nostalgisen murhamysteerin, jonka vankkana pohjana on asiantunteva kuvaus niin poliisin kuin oikeuslääkärin työstä. Cozy crime -lajityyppiä edustavassa dekkarissa nostetaan hattua komisario Palmun Helsingille, nautiskellaan 
jouluisista tunnelmista - ja jahdataan kasvotonta murhaajaa, joka tuntuu koko ajan olevan yhden synkeän askeleen poliisia edellä. 

Vainajat eivät vaikene aloittaa rikosylikonstaapeli Ville Karilan ja oikeuslääkäri Viola Kaarion murhatutkimuksista kertovan Mortuí non silent -dekkarisarjan. 

Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522348555
Ilmestymisvuosi: 2021
Kirjastoluokka: 84.2 Kaunokirjallisuus
Lajityyppi: Rikos ja jännitys

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.