Mannerheim-solki ja punalippu

Hassi, Satu

Satu Hassi kasvoi insinööri- ja sairaanhoitajavanhempien tyttärenä Tampereella. Kouluvuosinaan Hassi oli innokas partiolainen, mutta lukioaikana hän lähti mukaan radikalisoituvan Teiniliiton toimintaan.

Muistelmien alussa sota on Hassin vanhempien ikäpolvelle kuin eilispäivää. Vähitellen maailmalta tulevat Beatles, farmarihousut ja minihameet, protestilaulut ja hipit. Vietnamissa soditaan. Ehkäisyvälineet yleistyvät.

Satu Hassi aloitti opiskelut valtiotieteellisessä tiedekunnassa Helsingissä, mutta siirtyi sieltä Otaniemeen lukemaan sähkötekniikkaa. Opiskelijana hän lähti aktiivisesti mukaan taistolaisen Sosialistisen opiskelijaliiton toimintaan. Nuoret vallankumoukselliset etsivät omaa tapaansa katsoa maailmaa ja hakivat intoa vapaasta kasvatuksesta, seksistä, alkoholista, lauluista sekä marxismi-leninismistä - ja marssivat monituhatpäisissä mielenosoituksissa. Mutta kumous juuttui polkemaan paikoillaan, arki voitti ja ajatukset muuttuivat.

Avioliitto vei Hassin takaisin Tampereelle. 1970- ja 80-lukujen vaihteessa hän kiinnostui feminismistä ja muista uusista vaihtoehtoliikkeistä. Samalla hän irtautui lopullisesti taistolaisista.

Muistelmateos ulottuu vuoteen 1985 ja uuden elämän alkuun vapaana kirjailijana ja vihreänä poliitikkona.

 

Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522345134
Ilmestymisvuosi: 2018
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): El�m�kerrat ja muistelmat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 2
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.