Niin kauas kuin yötä riittää
Louis-Ferdinand; Mannerkorpi Céline
Louis-Ferdinand Céline (1894-1961) on Ranskan
1900-luvun kirjallisuuden merkillisin klassikko, jonka tuotanto on
uhmannut kirjallisia konventioita jo 80 vuoden ajan. Céline kehitti
kirjoissaan omintakeisen kolmen pisteen käyttöön perustuvan huohottavan
rytmin. Hänen tyylinsä on ruumiillista kirjoitusta, joka pyrkii kielen
taakse itse aistielämykseen. Hänen tehokeinoinaan ovat groteskit
kielikuvat, fantasia ja suorasukainen seksuaalisuuden kuvaus.
Céline
syntyi köyhään alemman keskiluokan perheeseen Pariisissa 1894. Hän
osallistui ensimmäiseen maailmansotaan ratsuväkimiehenä ja haavoittui
päähän. Sodan jälkeen hän opiskeli lääketiedettä, kierteli mm. Afrikassa
ja USA:ssa, kunnes palasi Ranskaan ja alkoi harjoittaa lääkärinammattia
Pariisin köyhälistökortteleissa.
1930-luvulla Céline julkaisi
omaelämäkerralliset suurromaaninsa Niin kauas kuin yötä riittää (1932)
ja Kuolema luotolla (1936). Teosten tyyli on suoraviivaisen brutaalia ja
ne yhdistelevät realistisia ja fantastisia aineksia. Niiden ilmapiiri
muistuttaa välillä hallusinaatiota tai painajaisunta. Romaaneista
välittyy viha ja katkeruus ihmislajia, yhteiskuntaa ja koko maailmaa
kohtaan. Ei vain ihminen vaan koko luonto on viheliäinen: elämä
itsessään on perustavanlaatuisesti kieroutunut. Célinen nihilismi saa
kuitenkin hillittömän koomisia ulottuvuuksia. Hänen maailmankuvansa on
niin äärimmäinen, että lukijan reaktioksi jää hysteerinen nauru. On
vaikea sanoa, tarkoittiko Céline teoksensa hauskoiksi, mutta hän on
jäänyt historiaan 1900-luvun ehkä mustimpana humoristina.
Célinen
vihamielisyys näkyi myös juutalaisvastaisuutena. Kohuromaaniensa
jälkeen Céline julkaisi rasistisia ja antisemitistisiä pamfletteja ja
esiintyi toisen maailmansodan aikana avoimen juutalaisvastaisesti ja
saksalaismielisesti. Vaimonsa, tanssija Lucette Almanzorin kanssa hän
pakeni 1944 Saksaan ja sitten Tanskaan, jossa hän istui vankeudessa
lähes kahden vuoden ajan. Ranskassa hänet tuomittiin poissaolevana
kuolemaan, mutta 1950-luvun alussa tuomio muunnettiin niin että hän
saattoi palata kotimaahansa 1951. Célinen tuotanto jatkui kiihkeänä
hänen kuolemaansa saakka, mutta sodanaikainen toiminta teki hänestä
loppuun saakka merkityn miehen Ranskassa.
Kustannusosakeyhtiö
Siltala julkaisee uuden laitoksen 80 vuotta täyttävästä kiistellystä
ranskalaisklassikosta Niin kauas kuin yötä riittää Jukka Mannerkorven
tarkistamana suomennoksena. Teokseen sisältyy kirjailija Timo Hännisen
Célineä ja hänen tuotantoaan esittelevä essee.
Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789522343772
Ilmestymisvuosi: 2016
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2410 klassikot
Tekijän muu tuotanto:
NOPEA TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.
Saatavuus RB-kaupoista
Rosebud Sivullinen | 2 | |
Sivullisen kellari | 5 | |
Rosebud Citycenter | 1 | |
Rosebud Kaivopiha | 1 | |
Rosebud Tiedekulma | 1 | |
Rosebud Maria | 1 | |
Rosebud Kuopio | 2 | |
Keskusvarasto | 0 | |
Tilattavissa verkosta | ||
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä. |