Esirippu
Ei saatavilla

Esirippu

Kundera, Milan

Tsekkiläissyntyisen Milan Kunderan seitsenosainen essee Esirippu tutkii romaanin olemusta ja sen keskeistä merkitystä taiteessa. Hän kirjoittaa Cervantesista, Brochista, Proustista, Gombrowiczista, maailmankirjallisuuden käsitteestä, provinsialismista. Kunderan ajattelun tausta on hänen keskieurooppalainen kokemuksensa ja kirjallisuuden monimuotoinen perinne.

I Tietoisuus ja jatkuvuus
II Die Weltliteratur
III On mentävä asioiden sieluun
IV Mikä on romaanikirjailija?
V Estetiikka ja olemassaolo
VI Revitty esirippu
VII Romaani, muisti, unohdus

"Kundera on epäilijä. Epäilevä, kysyvä asenne on hänen kertomataiteensa liikkeellepaneva voima. ’Skeptisismi ei minulle ole maailman kieltämistä’, hän sanoo, ’vaan maailman muuttamista kysymyksiksi. Hän nojaa keskieurooppalaisen romaanin perinteeseen, lähinnä Brochiin ja Musiliin, joiden romaanit sulauttivat yhteen runouden, ajattelun ja kertomuksen. Kunderalle romaani on ’suuri intellektuaalinen synteesi’.

Mutta samalla hän tähdentää myös leikin arvoa, kysymysten ja tulkintojen leikkiä - ja näin hän tekee yhä hämärämmäksi fiktion ja filosofian rajan. Hän ei pidä lukijoista, jotka ottavat hänen ajatuksensa kirjailijan itsetunnustuksina. Hän toivoo, että ne ymmärrettäisiin ajatuskokeina, hypoteeseina, ajatussepitteinä, mahdollisesti jopa ajattelun parodioina."
- Jan Blomstedt

Kustantaja: Siltala
Sidosasu: Pehmeäkantinen
ean: 9789522341068
Ilmestymisvuosi: 2013
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.