Äänes

Heiskanen, Marjo

Soiva ilo.
Tila pisteiden välissä:
ääni.
Valtaa pisteissä, luulit,

mutta väleissä lupaus, mahtavin valta, kuljettajan voima
ja kaikki mahdolliset maailmat täynnä
mahdotonta onnea.

Tätä olen odottanut:
että välit tulisivat näkyviksi

ja että jotenkin voisi puhua
ja tietää
että joku käsittää
myös.



Marjo Heiskanen debytoi syksyllä 2009 romaanilla Idiootin valinta. Nyt hän julkaisee runokokoelman, jonka moniäänisyyden ja liikkuvuuden tärkeä innoittaja on musiikki.

"Minusta tuntuu selvältä, että mikä tahansa ajatus tai ilmiö on ilmaistavissa monen taidemuodon keinoin. En halua uskoa, että on jotain, mistä musiikki tai vaikka kuvataiteet eivät saisi otetta. Muotoillessani sanoista ajatuksia, pintoja, liikettä tai tiloja en lähtökohtaisesti mieti, mitä lajia tekstini edustaa. Teen mitä teen, ja tekstit alkavat hakeutua itselleen sopivaan muotoon - näin toivon ja siltä se tuntuu. En tarkoita, että kirjoittaminen vain tapahtuu, sillä kyllä rivien kartuttaminen useimmiten on hyvin tietoinen prosessi, mutta laji valikoituu vasta kirjoittamistapahtumassa - ei niin, että kirjoitanpa nyt runoja ja tänään tuntuu proosalta. Runo ja romaani syntyvät eri teitä, mutta se kohta minussa, joka kirjoittaa, on sama. Sen sijaan lukijana lyriikka ja proosa ovat minulle etäämpänä toisistaan. Runoa on luettava toisin - ja vielä monin eri tavoin toisin."

Kustantaja: Siltala
Sidosasu:
ean: 9789522340368
Ilmestymisvuosi: 2010
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): 2309Runot

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen2
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.