Lilia, pieni keijukaisprinsessa ja lumoava yksisarvinen

Dahle, Stefanie

Neljä pientä tarinaa kertoo Lilian ystävästä yksisarvisesta. Yksisarvinen on kadoksissa, ja kun se vihdoin löydetään, siitä on tullut yhtä pieni kuin hiirestä! Asiaan on nähtävästi sekaantunut hajamielinen velho! Lilia yrittää kastella ja syöttää yksisarvisen entiseen kokoonsa, mutta keinot eivät tuota tulosta. Mutta lopulta tähänkin pulmaan löytyy ratkaisu.

Kirjassa tapaamme myös vanhat ystävämme Trotin, metsänuuskun, ja Miikkusen, nittykirvakan.
Tämä kirja on mainio herättelemään kiinnostusta lukemaan itse: tekstin seassa on kuvia, joiden merkityksen pikku lukijan on tarkoitus arvata. Kirjan lopussa on kuva-sanahakemisto. Kirja sopii mainiosti yhdessä luettavaksi tai oman lukupolun alkuun.

Stefanie Dahle (s. 1981) on saksalainen kirjailija-kuvittaja, jonka lumoavat satumaailmat ovat ihastuttaneet jo lukuisia suomalaisia. Piirtäessään suloisia satuhahmojaan hänellä on tapana kuunnella vastapainoksi raskasta hevimusiikkia! Aurinko kustantaa Lilia-sarjan lisäksi Dahlen Mansikkahaltijatar- ja Rosa Ruusunnuppu -sarjoja.

 

Kustantaja: Aurinko kustannus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522306494
Hyllypaikka (Sivullinen kirjakauppa): Lasten kuvakirjat

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen1
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.