Lapsia liukkaalla jäällä
Ei saatavilla

Lapsia liukkaalla jäällä

Wickström, Mika

Kirja kertoo palkitusta ja omaleimaisesta Icehearts-järjestöstä, joka tekee ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä joukkueurheilun avulla. Iceheartsin toiminta ei rajoitu vain pelikentille, vaan järjestön kasvattajavalmentajat ovat mukana myös lasten jokapäiväisessä arjessa.Lapset on valittu Icehearts-joukkueisiin yhdessä kunnan sosiaalitoimen, päiväkotien ja koulujen kanssa. Toimintaan mukaan valituilta lapsilta puuttuu elämästään usein isä. Siksi Iceheartsin kasvattajat ovat lapsille myös aikuisen miehen roolimalleja yhteisen kaksitoistavuotisen taipaleen ajan.Kirjassa seurataan Iceheartsin värikkäitä vaiheita, joista ei puutu kyyneleitä muttei myöskään onnistumisen iloa. Kirjasta selviää, miten kaikki sai alkunsa, millaiseksi järjestön toimintamalli on muokkaantunut ja millaisia tuloksia vajaassa parissa kymmenessä vuodessa on saatu aikaan. Kirja sopii yhtä hyvin kasvatusalan ammattilaisille kuin myös kaikille kasvattamisesta ja Iceheartsin tarinasta kiinnostuneille.

Kustantaja: Aurinko kustannus
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789522303813
Ilmestymisvuosi: 2014
Kirjastoluokka: 38

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.