Matka Lapissa syksyllä 1883
Ei saatavilla

Matka Lapissa syksyllä 1883

Buharov, D. N.

Dimitri Nikolaevitsh Buharov (1853-1889) oli venäläinen diplomaatti ja kansatieteen harrastaja. 1883 hän teki matkan Jäämeren rannikolta Suomen Lappiin ja Norjan Ruijaan. Laaja selostus matkasta ilmestyi Venäjällä pari vuotta myöhemmin, mutta muualla se on jäänyt tähän asti lähes tuntemattomaksi.

Buharov oli saanut juuri nimityksen konsuliksi Tukholmaan, kun hänet lähetettiin raportoimaan Lapin ja Ruijan taloudellisesta tilanteesta sekä Venäjän, Norjan ja Suomen raja-alueiden asukkaiden kanssakäynnin muodoista. Matka vei Buharovin Pohjoiselta Jäämereltä Paatsjokea pitkin Inariin, sieltä pohjoiseen ja edelleen länteen Norjan puolelle, josta hän palasi Suomeen.

Kertomus perehdyttää lukijan tarkoin tilastollisin tiedoin historiaan, kunkin kunnan väestöön, elinkeinoihin ja kehitysmahdollisuuksiin. Buharovin pääasiallisena huolena oli selvittää, miten kalastaja- ja porosaamelaiset selvisivät elinkeinojensa ja -tapojensa murroksessa.

Buharovin matkakertomus on eloisa ja ansiokas kansatieteellinen kuvaus paimentolaisten elämästä. Aikanaan Venäjän maantieteellinen seura palkitsi sen hopeamitalillaan.

Kustantaja: SKS
Sidosasu:
ean: 9789522221483

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen0
Rosebud Citycenter0
Rosebud Kaivopiha0
Rosebud Tiedekulma0
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio0
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.