Iso vihko

Kristóf, Ágota

Mitään tällaista et ole ennen lukenut.

Iso vihko on Ágota Kristófin laajaa ylistystä keränneen klassikkotrilogian ensimmäinen osa. Täysin omintakeisella, minimalistisen tarkalla ja eleettömällä tyylillä Kristóf kuvaa mitä sota ja sen seuraukset - maanpako, juurettomuus, väkivalta - ihmisyydelle tekevät.

Kaksoset elävät hylättyinä isoäitinsä kanssa menetetyssä maassa, jonka taustalla kumisee sota. On kuin he kaksi olisivat yksi ja sama, toisiinsa sulautuneet peilikuvat säröilevässä todellisuudessa. Heillä ei ole identiteettiä eikä moraalia, vain lapsen naiivi ja julma tahto selviytyä keinolla millä hyvänsä.

"Epätavallisen voimakas: niukka, hallittu, lakoninen, syvästi häiritsevä." Sydney Morning Herald

’"Kirjallinen riemuvoitto" Aftonbladet

Ágota Kristóf (1935 - 2011) syntyi Unkarissa ja pakeni kansannousun aikaan 1956 Sveitsiin. Siellä hän työskenteli tehtaassa ja oppi vähitellen uuden kotimaansa kielen. Hänen ensimmäinen romaaninsa Iso vihko (suom. 1988) sai kansainvälistä tunnustusta ja se käännettiin yli kolmellekymmenelle kielelle. Hän kirjoitti myös näytelmiä ja muita romaaneja.

 

Kustantaja: Tammi / Keltainen kirjasto
Sidosasu: Kovakantinen
ean: 9789520450687
Kirjastoluokka: 842 Kaunokirjallisuus

Tekijän muu tuotanto:

NOPEA TOIMITUS

Tuotteet toimitetaan yleensä muutamassa arkipäivässä. Lue tarkemmat tiedot tilausohjeista.

Saatavuus RB-kaupoista

Rosebud Sivullinen4
Rosebud Citycenter1
Rosebud Kaivopiha1
Rosebud Tiedekulma1
Rosebud Maria0
Rosebud Kuopio1
Keskusvarasto 0
Tilattavissa verkosta
Hinnat ovat voimassa verkkokaupassa, myymälän hinta voi poiketa tässä näkyvästä. Saldoissa saattaa olla poikkeamia, tarkista saatavuus myymälästä.